Streetwise ry

STREETWISE ry - Realistista itsepuolustusharjoittelua jo 20 vuotta!

HARJOITUSPAIKKA JA TREENIAJAT
JÄSENMAKSUT
ITSEPUOLUSTUSKURSSIT,  SEMINAARIT JA YRITYSKOULUTUKSET
MIKSI VALITA STREETWISE?


Streetwise aloitti toimintansa Nokialla Mika Önkin johdolla tammikuussa vuonna 1997 Suomen ensimmäisinä Krav Maga seuroina, mutta vuoden 1999 tammikuussa toiminta jo laajeni kun Mika toi Suomeen legendaarisen Paul Vunakin realistisen Progressive Fighting Systems (Jeet Kune Do, Kali, BJJ) tyylisuunnan. Vaikka seura aloitti puhtaasti itsepuolustukseen suuntautuneena seurana (ja on sitä edelleen) niin vuosina 2002-2004 oli ajanjakso, jolloin mukana oli myös vapaaottelu. Seura järjestikin kolme Tammerfight-turnausta ja MMA oli mukana myös lajivalikoimassa. Myöskin Nyrkkeily oli lajivalikoimissa, mutta sekin myöhemmin sulautui harjoitusmuodoksi kokonaisuuteen, joka palveli parhaalla mahdollisella tavalla itsepuolustusta ja siihen liittyviä kamppailutaitoja.

Vuonna 2010 Streetwisen pääkouluttaja Mika Önkki oli jälleen tuomassa Suomeen ensimmäisenä systeemiä, jonka on kehittänyt todellinen alan pioneeri ja innovaattori Tony Blauer. Hänen S.P.E.A.R Systeemiinsä pohjautuva Personal Defense Readiness -kokonaisuus täydensi entisestään jo erinomaista tarjontaa.

Streetwise ry on siis koko olemassaolonsa ajan ollut realistisen (Reality Based Self-Defense) itsepuolustusharjoittelun edelläkävijä maassamme. Seura tunnetaan ammattimaisesta opetuksestaan ja mukavasta ilmapiiristään missä treenataan kovaa, turvallisesti ja siellä on rento meininki.

Jos etsit itsepuolustustaitoa, niin löydät sen meiltä!

kmPDRpfsvalko
© Streetwise ry 1997- 2017